keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Avoin yliopisto rokkaa Part I

No juu, oli sitten viime viikon maanantaina ensimmäinen avoimen yliopiston politologian luento. Hirveetä paskaa tietenkin. Tai no ei luennossa tai luennoitsijassa ollut mitään vikaa, mutta sen ettei sinne tarvitse pyrkiä kyllä huomaa osallistujien tasossa. Pffft.

Ensin aloitettiin mitä pirteimmällä "esittelemme kaikki itsemme"-kierroksella a'la leikkikoulu. Siinä sitten esittäydyttiin tyyliin "Moi, mä olen Minna Liedosta ja mä oon tän kevään abiturientti". Juu, kiinnostaa ihan vitusti. Sen jälkeen tulikin joku ulkoministeriössä kesätöissä ollut ensihoitaja joka oli Heinäluoman blogia päivittäessään "löytänyt kutsumuksensa". Kaiken kruunasi laiton Armenian pakolainen jonka "elämä on politiikkaa". Mistä näitä oikein sikiää? Noh, minä ajattelin sitten olla kerrankin rehellinen ja esittelin itseni sanomalla "Moi, minä olen Ninni ja olen vallanhaluinen kiipijä Kupittaalta - ajattelin että tämä valtio-opin opiskelu voisi auttaa minua vallanhimoisissa pyrkimyksissäni". Professoria huvitti, muita ei.

Sen jälkeen sitten reilusti yli puolet luokasta kertoi ylpeinä olevansa kokoomusnuoria. Löydettyään niinkin suuren määrän lajitovereitaan nämä Hitler-Jugendin lahjat maailmalle tulivat siihen tulokseen että Turussa on ilmeisesti poikkeuksellisen paljon kokoomusnuoria. Minä tulin siihen tulokseen että kaikki muut paitsi kokoomusnuoret pääsivät yliopistoon.

Anyways, siellä oli myös näitä name dropping-ihmisiä jotka ovat ennen luentoa lukeneet jonkun "Politics for Dummies"-läpyskän josta ovat sitten oppineet tasan yhden asian ja muutaman nimen. Sitten nämä ihmiset istuvat ja odottavat hetkeä jolloin tulee esiin jotain edes etäisesti oppimaansa asiaan liittyvää, jotta pääsevät esittämään jonkun olevinaan kovinkin älykkään ja perehtyneen kysymyksen. Tällä kertaa joku villapaitakommunisti kyseli että onko poliittisella keskustelulla ollut koskaan mitään todellista vaikutusta poliittiseen toimintaan ja heitti sitten pari nimeä jotka "ovat aiheuttaneet paljon keskustelua". Minä sain takapenkissä äkillisen nuhakuumeflunssayskän:*cough*Marx*cough*.
Idiootit.

.....jatkuu.......

2 kommenttia:

Markeliini kirjoitti...

Hahaha!
Kuka ei kuulu joukkoon: ensihoitaja, Minna Liedosta, pakolainen vai Ninni?
- Ninni, koska muut ovat tosikkoja. Kyllä mä ainakin oisin naurahtanu sun kommentille...

Älä vielä tyrmää niiden kaikkea älyllistä potentiaalia, joukkoon täytyy mahtua joku toinenkin hyvä tyyppi. =)

Ninni kirjoitti...

No mä olin niin kovin toivonu että siellä olis edes marginaalisesti älykästä porukkaa noin niinkun varaston vastapainoksi mut huonolta näyttää.

No se on ihan hyvä että jonkun mielestä mun sarkastiset heitot on ihan huvittavia :D