sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Poliittisia stereotypioita Osa II: Demarivanhukset

Demarivanhusten tunnistus, ravinto & käyttäytyminen ja levinneisyys

Tunnistus

Demarivanhuksen (punacapina yllytys) selkeimpiä tunnusmerkkejä ovat duunarityön kovettamat känsät ryppyisissä käsissä ja ylioppilaslakin surullinen puute vappuna. Koirasdemari on väritykseltään usein kravatin alueelta varsin punertava. Lähempää tarkastellessa demarivanhus on usein myös merkitty sydämen kohdalla sijaitsevalla Tarja-pinssillä.

Ravinto & Käyttäytyminen

Demarivanhus syö nykyajan porvarinuoria aamupalaksi ja pärjää tarpeen tullen myös sota-ajalta peräisin olevilla ruokakupongeilla tai mikrossa keitetyillä oman takapihan perunoilla.
Punacapina yllytys nukkuu iltahämärästä aina siihen aamun hetkeen saakka, jolloin päivittäinen puoluelehti tippuu nuoren ja varsin julkean postinkantajan toimesta äänekkäästi postiluukusta. Sekä naaraat että koiraat ovat hyvin tarkkoja reviiristään ja varoittavat voimakkaalla ääntelyllä, jos joku puolueessa uskaltautuu esittämään mitä tahansa muutosta ihan mihin tahansa. Asiat olivat ennen paremmin.

Levinneisyys

Demarivanhusta tavataan säännöllisesti lähinnä työväentalon tansseissa, puolueen virkistysretkillä sekä jokaisessa kunnan järjestämässä puiston penkkejä, puiston istutuksia tai puiston lintuongelmaa käsittelevässä keskustelutilaisuudessa. Joissain osissa maata on urbaanien bongauslegendojen mukaan tavattu myös demarivanhuksen alalajia demarinuorta, mutta alalajin olemassaoloa ei ole kyetty todistamaan.

Ei kommentteja: